Ähtäri

Ähtäri – Pandat ja hauskaa tekemistä ympäri vuoden.

Ähtäri Zoo

Suomen ensimmäinen luonnonmukainen eläinpuisto Ähtäri Zoo on perustettu vuonna 1973. Eläinpuistossa on noin 60 eläinlajia, joista suurin osa on havumetsävyöhykkeen eläimiä. Vuonna 2018 eläintarhan asukkaiksi saatiin myös vähän harvinaisempia eläimiä, kun pandakaksikko Pyry ja Lumi saapuivat Kiinasta Ähtäriin. Pandatalon asukkaat ovat osa maailmanlaajuista jättiläispandojen suojeluohjelmaa. Vuosittain Ähtäri Zoossa käy noin 150 000 vierailijaa. Matkailualueella sijaitsevat myös Eläinpuiston leirintäalue ja hotelli Mesikämmen.

Kulttuurielämyksiä moneen makuun

Ähtärin vireä kulttuuritoiminta tarjoaa elämyksiä taiteen ja kulttuurin ystäville. Pirkanpohjan taidekeskuksessa on nähtävillä professori-kuvanveistäjä Eero Hiirosen upeita teoksia sekä muita vaihtuvia näyttelyitä. Ähtärin kotiseutumuseo avaa ikkunan eri aikakausien arkielämään. Kansakoulu- ja metsäkoulumuseoissa on esillä esineistöä, julisteita ja kuvia, jotka kertovat koulumaailmasta 1900-luvun alusta lähtien. Ähtärin Hyvölänjoen Vääräkosken partaalle vuonna 1898 perustettu kartonkitehdas toimi aktiivisesti lähes sata vuotta. Nyt kartonkitehdas on suojeltu kohde ja kartonkikoneen tehtävänä on enää levätä vierailijoiden katseiden alla. Rita Halttusen keräilykokoelmasta koostettu Lelujen Nostalgiaa -näyttely on niin lasten kuin lapsenmielisten mieleen.

1930-luvulla rakennettu Ähtärin kirkko on Pohjanmaan kirkkoarkkitehtuurissa harvinainen moderni pitkäkirkko. Kirkko hallitsee maisemallisesti kirkonkylän vanhaa ydintä. Honkiniemen hirsikirkko valmistui vuonna 1999, ja kesäaikaan tämän tiekirkon ovet ovat matkalaisille avoinna – olipa kyseessä sitten työmatka tai lomareissu. Matkailualueen kappeli on rakennettu vuonna 1772 ja se on tiettäväsi Ähtärin vanhin asuinrakennus. Alun perin kappeli toimi seurakunnan kappalaisen Eerik Peranderin asuintalona, ja myöhemmin se on tarjonnut hiljentymispaikan matkailijoille Ähtärin Mini-Suomessa.

Mielenkiintoisten tapahtumien Ähtäri

Tanssit, erilaiset esiintyvät artistit, konsertit, näyttelyt ja muut tapahtumat pitävät Ähtärin kaupungin vauhdikkaana vuoden ympäri. Hotelli Mesikämmen Ähtäri Zoon läheisyydessä tarjoaa oman osuutensa tapahtumien osalta ja hotellin tiloissa järjestetäänkin tapahtumia pitkin vuotta. Lisäksi Ähtärissä toimii aktiivinen ja innostunut harrastajateatteri.

Kauniit maisemat kutsuvat nauttimaan luonnosta monipuolisesti

Ähtärin kauniit järvi- ja harjumaisemat tarjoavat upeat mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen. Vaellus- ja patikointireitit vievät vaihteleviin maastoihin ja valittavana on niin helppokulkuista luontopolkua kuin haastavampaakin maastoa. Ähtärinreitin kalastusalue kattaa Lehtimäen, Soinin ja Ähtärin laajat vesialueet. Ja mikä parasta – kalakannat vesistössä ovat erittäin hyvät pitkällisen työn tuloksena.

Ähtärin kunta

Ähtäri sijaitsee keskellä upeaa suomalaista järvimaisemaa Suomenselän alueella, joka poikkeaa luonnonolosuhteiltaan muusta Etelä-Pohjanmaasta. Ähtärin maasto onkin hyvin vaihtelevaa, ja sen korkein huippu kohoaa noin 233 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Noin 6000 asukkaan Ähtärissä on lähes 1400 loma-asuntoa – toiseksi eniten koko Etelä-Pohjanmaan alueella. Vaikka Ähtäri tunnetaankin ennen kaikkea Ähtäri Zoo -eläinpuistostaan, on se paljon muutakin.