Talvitekemistä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla
Rapsakka, talvinen keli kutsuu ulos – vastaatko sen kutsuun? Talven ulkoilmaelämykset kuuluvat varmasti suurimman osan parhaisiin lapsuus- ja nuoruusmuistoihin. Ajatus koko perheen luisteluretkestä järven jäällä tai laskettelureissusta kaveriporukan kanssa lämmittää mieltä. Parastahan talvessa juuri on liikunnallisten aktiviteettien monipuolisuus, joissa voi samalla nauttia Etelä-Pohjanmaan upeista talvisista maisemista rakkaimpien ihmisten ympäröimänä. Oletko koskaan käynyt jääkarusellissa tai ovatko laskettelusukset unohtuneet muutamaksi vuodeksi varastoon? Juuri nyt on paras hetki kokea talven tunnelma – yksin tai yhdessä. Mitä siis vielä odotat? Kokosimme alle alueemme monipuoliset talvielämykset joten nappaa tästä vinkit seuraavaan retkeesi.
Klikkaa allaolevista painikkeista siirtyäksesi eri paikkakuntien talvielämyksiin tällä samalla sivulla.
Lappajärvi – Elämyksiltään rikas, maisemiltaan kaunis

Lappajärven talvisten aktiviteettien kirjo saattaa yllättää jopa kokeneen matkailijan. Miltä kuulostaisi esimerkiksi luistelu ja hiihto Euroopan suurimman kraatterijärven jäällä? Hotelli Kivitipun rannassa Nykälänniemessä sijaitsee järven jäällä luistelualue perheen pienimmille sekä kokeneimmille luistelijoille löytyy 3 km pituinen retkiluistelurata.
Oletko vielä nähnyt omin silmin maailmanennätystä? Lappajärvellä pääset joka vuosi todistamaan uutta ennätysjääkarusellia, jonka on määrä tänä vuonna olla halkaisijaltaan puolen kilometrin pituinen! Tapahtuma järjestetään Hotelli Kivitipun rannassa Nykälänniemessä 28.1.2023. Tutustu tapahtuman verkkosivuihin.
Hotelli Kivitipun järjestämä koko perheen Talvirieha-tapahtuma järjestetään lauantaina 25.2.2022. Tapahtumassa luvassa paljon talvista ohjelmaa ja aktiviteetteja lapsiperheille! Seuraa Hotelli Kivitipun tiedotuskanavia, sekä lappajarvi.fi.
Kraatterijärven hankipesistapahtuma 11.3.2023. Tapahtumaan voit ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hankipesis@gmail.com. Turnaukseen mahtuu mukaan 12 joukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoa Kraatterijärvi Hankipesis Fb-sivuilta. Lisäksi Hotelli Kivitipussa esiintyy huippuartisteja joka viikonloppu!
Luonnon kauneus kutsuu liikkumaan!
Hotelli Kivitippua (Nykäläntie 137) ympäröivissä järvimaisemissa ylläpidetään 3000 m pitkää retkiluistelurataa sekä hiihtolatua järven jäällä. Reittejä huolletaan aktiivisesti sääolosuhteiden ehdoilla. Seuraa tiedotusta retkiluisteluradan sekä kaikkien hiihtolatujen huollosta hiihtoladut.fi.
Lappajärven aktiviteetit löytyvät lähes kivenheiton päässä toisistaan. Alueen laavut sekä muut käyntikohteet löytyvät Outdooractive-palvelusta. Liikuntapaikat ja virkistyskohteet kuten luistelupaikat sekä avannot löytyvät keskitetysti karttapalvelun kautta Lappajärven kunnan sivuilta.
Lappajärvellä voi harrastaa avantouintia Nykälänniemessä Aquarius Inn:ssä sekä Tarvolan rantamajalla. Aquarius Inn on auki keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä Tarvolassa torstaisin.
Lappajärven kraatterijärven ainutkertaisuus on esillä Hotelli Kivitipun yhteydessä sijaitsevassa meteoriittinäyttelyssä, jossa kävijä pääsee tutustumaan moniaistisesti eri kivilajeihin ja mineraaleihin. Näyttelyn yhteydessä voit lähteä myös virtuaalimatkalle asteroidivyöhykkeelle Virtuaalilasien ja selostuksen avulla koetaan matka kansainväliseltä avaruusasemalta Lappajärven kraatterin synnyttäneen meteoriitin lähtöpaikalle eli asteroidivyöhykkeelle Marsin ja Jupiterin väliin. Suurin osa 13,5-minuuttisesta materiaalista on aitoa Nasan videokuvaa. Kivitipusta löytyy myös simulaattori golfia harrastaville! Katso golfsimulaattorin tiedot yrityksen sivuilta.


Seinäjoki – Nauti talvesta Seinäjoella

Nyt on paras aika ottaa ilo irti talvisista maisemista ulkona liikkuen ja harrastaen. Olosuhteet ovat mitä parhaimmat: lunta riittää ja liikuntapaikat ovat loistavassa kunnossa. Moninaisista aktiviteeteista, liikuntapaikoista ja -reiteistä voit löytää sinulle ja perheellesi mieluisimmat vaihtoehdot.
Kalajärvellä virkistysalueen vieressä on hieno valaistu retkiluistelurata huippukunnossa. 1,5 km:n pituinen rata kiertelee talvisessa metsämaastossa. Rata on avoinna joka päivä klo 12-22 (säävaraus, rata ei ole avoinna plusasteisella kelillä) ja rataa jäädytetään aamuisin ennen klo 12. Voit luistella omilla luistimilla. Ota oma kypärä mukaan. Myös sauvoja voi käyttää. Keväällä 2023 retkiluistimia ei ole vuokrattavissa. Tämä on huippuelämys kauniissa talvimaisemassa. Osoite Kalajärventie 6. Puhelinnumero: 040 684 2220. Seuraa Seinäjoen Matkailuyrittäjien Facebook -sivuilla tiedotusta mahdollisista olosuhteiden muuttumisesta osoitteessa.
Hiihtolatujen ja jääalueiden käytössäolosta lähes reaaliaikainen tieto kaupungin Karttapalvelussa. Lue lisää Seinäjoen kaupungin sivuilta.
Jouppilanvuorella on avattu uusi kävely- ja maastopyöräilyreitti. Kahdeksen kilometrin pituinen reitti on otettu talvikäyttöön helmikuussa 2021. Reitti tampataan talvella moottoroidulla telakoneella kestämään pyöräilijän. Ura on noin 60 cm leveä. Reittiä voivat käyttää niin maastopyöräilijät kuin kävelijät. Reitti lähtee Jouppilanvuoren kuntoradan varrelta. Auton voi pysäköidä Jouppilanvuorentie 66 parkkipaikalle. Tutustu reittikarttaan Seinäjoen kaupungin karttapalvelussa.
Maastopyöräilyreitin lisäksi Jouppilanvuoren alueella voi talviaikaan liikkua kävellen Esteettömällä kuntoreitillä, Lasten reitillä sekä Kyrkösvuorentiellä ja Kyrkösjärven luontopolulla. Tutustu reitteihin Seinäjoen Kaupungin sivuilla. Luontopolulla ei ole talvikunnossapitoa. Esteettömällä reitillä on käytössä Lepakkolaavu ja Aarnikotkan laavu. Lasten reitillä on laavu ja Kyrkösjärven luontopolun varrella tai välittömässä läheisyydessä Järvilaavu sekä Latulaavu.
Kyrkösvuorentien oikeassa reunassa kulkee perinteisen hiihtotyylin latu, jota pitkin pääsee kiertämään kuntoradan isot nousut ja laskut sekä pääsee Kyrkösvuorentien päähän. Tien vasenta reunaa pääsee liikkumaan jalan ja autolla.
Joupiskan laskettelurinne (Lakeudentie 20) tarjoaa kaikenikäisille laskettelumahdollisuuden. Rinteet ovat avoinna arkisin klo 16-20.30 ja viikonloppuisin klo 12 – 18.00. Seuraa laskettelukeskuksen tilanneinfoa Joupiskan sivuilla. Joupiskan välittömässä läheisyydessä sijaitsevat jääurheilupaikat (Alaseinäjoenkatu 9) aikatauluineen löytyvät Seinäjoen kaupungin sivuilta. Tutustu myös muihin Seinäjoen jääalueisiin Seinäjoen kaupungin sivuilta.
Avantouintia voi Seinäjoella harrastaa useammassa paikassa. Tanelinlammella (Lampitie 8) on juuri peruskorjattu sauna sekä avanto käytössä. Paikkaa ylläpitää Lakeuden avantouimarit ry. Aukioloajat ja varauskalenteri löytyvät Lakeuden Avantouimareiden sivuilta. Seinäjoessa Sahalammella (Vapaudentie 4) on pukukoppi ja avanto. Pukukopin avaimen voi ostaa Uimahalli-Urheilutalon palvelupisteestä. Hinta 5,50 €/ kpl. Avantokoppi siirretään kesäksi pois rannalta. Keväällä uimarannan pukukoppien wc:t aukeavat avantokopin avaimella kunnes rantavalvontakausi alkaa. Veneskosken Louhoksella (Kuortaneentie 905) on mahdollisuus saunomiseen ja avantouintiin. Lue lisää Veneskosken sivuilta.


Kurikka – Monipuolisia liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille

Kurikka tunnetaan monipuolisista liikuntamahdollisuuksista, joista riittää iloa toviksi jos toiseksi. Tässä ideoita, miten liität liikunnan helposti matkailuun Kurikan alueella!
Ympäri Kurikkaa voit löytää eripituisia ja -maastoisia hiihtolatuja. Osa laduista on myös valaistu.
Tutustu Kurikan hiihtolatuihin Visitkurikka.fi sivustolla:
- Jokipii – Koulukeskus – Kärjenmäki – Keskikylä – Ilvesjoki -latureitistö
- Säläisjärvi -Polvenkylän hiihtolatureitti
- Kaikki hiihtoladut lisätietoineen luettelona
Talvella pääset harrastamaan matkaluistelua urheilupuistossa, ja huonomman kelin sattuessa Kurikan jäähallissa. Jäädytettyjä ulkokenttiä löytyy talvisin ympäri Kurikkaa!
Ole hyvä ja salli kaikki evästeet nähdäksesi tämän sisällön tai katso sisältö täältä.
Jos yllä oleva video luisteluradalta ei näy, voit katsoa sen Kurikan Kaupungin Youtube –kanavalta. Video kuvattu luisteluradalla Kurikan urheilupuistossa osoitteessa Tanelintie 7.
Kiuaskallio tarjoaa monipuoliset harrastus- ja kuntoilumahdollisuudet kaikenikäisille. Alueelta löytyy valaistujen latujen ja laskettelurinteen lisäksi muun muassa ampumahiihtorata. Kiuaskalliolta saa myös vuokrattua lasketteluvälineet, ja pienempien kanssa aika kuluu myös pulkkamäessä. Kiuaskallion lisäksi Kurikan alueelta löytyy myös toinen ampumahiihtostadion, joka sijaitsee Jurvassa.
Kaipaatko kylmän veden terveyshyötyjä? Avantokokemuksen mahdollistavat muun muassa Jurvan Jäähiset Camping Jurvassa Säläisjärven rannalla, Jalasjärven Lamminjärven avantosauna (Kisatie 2) ja Avantouintiseura Ikarin Jäähiset ry Kurikan keskustan läheisyydessä.
Alajärvi – Kutsuu viihtymään

Alajärvi on tunnettu hyvistä liikuntapaikoista niin kantakaupungissa kuin Lehtimäellä. Paikkakunnalta löytyy monta helposti saavutettavaa luontokohdetta sekä runsaasti järviä. Rohkeimmat voivat pulahtaa myös Lehtimäen Valkealammella sijaitsevaan avantoon. Kolmen kunnan (Alajärvi, Kuortane ja Alavus) risteyksessä sijaitseva Jäkälämäen kota on paikkakunnan piilotettu helmi, joka täytyy kokea.
Alajärven hiihtoladut kutsuvat luokseen. Lisätietoa laduista löydät Alajärven hiihtoladut.fi -palvelusta.
- Kunnossapidettävät hiihtoladut:
- Keskustan kuntorata (kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Paukunlenkki (kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Ukonmäki
- Ikonen
- Keskikylän pururata (kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Valkealampi (kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Keskikylä-Valkealampi yhdyslatu
Alajärven laavut sijaitsevat suurimmaksi osaksi juuri hiihtoreittien varrella. Nappaa mukaan siis eväät ja retkeilymieltä.
- Keskustan laavut:
- Karhulaavu (keskustan kuntoradan lähtöpaikka – kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Paukunlaavu
- Ukonmäenlaavu
- Lehtimäki, Valkealammen laavut:
- Hiihtostadion (kartta Alajärven kaupungin sivuilla)
- Kilpaladun varrella
- Jäkälämäki (Valkealampi)
Alajärven koulukeskuksesta löytyy myös 300 metrin pituinen retkiluistelurata. Keliolosuhteiden mukaan retkiluistelurata tehdään myös Alajärven jäälle. Perinteiset jääkentät ja kaukalot löytyvät mm: koulukeskuksesta, Paavolasta, Toukolasta, Hautasenkytöstä sekä Keskikylästä.
Tutustu myös Suokonmäen näkötorniin sekä Suninsalmen saunaan ja avantouintimahdollisuuksiin Visit Alajärven sivuilla.
Alajärvellä on luvassa talvisia koko perheen tapahtumia, joista ilmoitetaan myöhemmin osoitteessa Visitalajarvi.fi. Lumitilanteen salliessa Alajärvellä järjestetään pe 3.2. 18-21 Kuutamohiihto Valkealämmella sekä ma 6.2. klo 18-12 Kuutamohiihto Alajärven kuntoradalla.


Alavus – Alavuden talvimaisemat vievät mennessään

Talvinen Alavus on upea ilmestys, johon voi tutustua parhaiten sukset jalassa. Alueelta löytyy rutkasti erilaisia hiihtolatuja kuten mm:
- Kirkkovuori – Tuurikosken Laavu (valaistu ja ylläpidetty rata)
- Kirkkojärvi
- Iivari (valaistu ja ylläpidetty rata)
- Töysän 30 km latu (Iivari – Vetola – Mutkankylä – Iivari)
- Ojalankangas
- Länsipuolen koulun latu
- Kaukolan valaistu latu
- Ponnejärven latu
- Sapsalampi
- Kätkänjoki
- Jokivarsi
- Ranta-Töysä
- Itäranta – Lapinkylä
- Tuurinkoski – Takkakiven laavu – Varola – valolatu
- Niinimaa
Lisätietoa laduista sekä latujen reaaliaikaiset huoltotiedot löydät Alavuden kaupungin sivuilta. Hiihtoreissun jälkeen voi piipahtaa Suomen suurimmassa kyläkaupassa eli televisiostakin tutussa Keskisen Kyläkaupassa.
Alavudelta löytyy kolme ylläpidettyä avantoa. Keskustassa Harrin uimarannalla (Saarankuja 3). Avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 16-21 talviuintikautena eli toukokuun loppuun saakka. Avantomaksu 15 € /talvikausi ilman saunaa ja uinti sekä sauna/ 60€ /talvikausi. Töysän Vetolassa (Kiiltomäentie 122). Uinti torstaisin 18-21 huhtikuun loppuun saakka. Avantomakso 4 € /sauna ja uinti. Sydänmaalla Kuorasjärven uimarannalla (Hukkalantie 292 A). Avannolta löytyy laituri, pukukopit, vessa sekä suihku. Avantosauna torstaisin 18-19.30.
Lue lisää Alavuden avannoista Alavuden kaupungin sivuilta. Tutustu samalla myös Alavuden luistelualueisiin ja pulkkamäkiin seuraamalla tätä linkkiä.
Alavus-hiihto tulossa hiihtolomaviikolla. Lisätiedot tarkentuvat myöhemmin. Ajankohtaisia tapahtumia ym. aktiviteettimahdollisuuksia kannattaa katsoa myös sivuilta www.visitalavus.fi


Kuortane – Urheilu kumpuaa Kuortaneen juurista

Ympärivuotinen liikunta ja urheilu on ollut osana kuortanelaisten elämää jo kauan. Onhan Kuortaneella oma urheiluopistokin, joka perustettiin 1950 nimellä Pohjanmaan urheiluopisto. Nykyisin tuo sama opisto tunnetaan nimellä Kuortaneen Urheiluopisto.
Kuortaneelta löydät useita kunnossapidettäviä hiihtolatuja. Tarkemmat tiedot löydät Kuortaneen kunnan latukartasta.
- Kympin ja ampumaradan alue (3,6,10 km reittejä tarjolla)
- Aholankangas/Opiston ladut sekä keskustan yhdyslatu (1-2,5 km reitit tarjolla)
- Hallisenlammelta latu Kuortaneen järvelle, jossa perinteisen hiihtotyylin ura Lintutornilta Opiston rantaan.
- Lyhyitä järvilatuja eripuolin järveä.
- Keskusta-Leppälä yhdyslatu käytössä (7 km suunta).
- Golf-kentän ympäryslatu käytössä (2,5 km).
- Kuortaneen eteläosassa 66 itäpuolella perinteisen hiihtotyylin metsälatu Heikkilän ja Sarvikkaan alueilla (10-20 km).
Kuortaneella sijaitsevat laavut, retkireitit kävelyyn sekä maastopyöräilyyn löydät Kuortaneen kunnan sivuilla olevasta liikuntapaikkalistasta. Alueelta löytyy myös rutkasti jääkenttiä kuten mm, yläkoululla, Alvarin koululla, Ruonan koululla, Ylijoen koululla ja entisellä Leppälän koululla. Näistä kaukalolla varustetut jääkentät löytyvät yläkoululla, Ylijoella ja Leppälässä. Kuortaneen Urheiluopistolle on lisäksi rakenteilla retkiluistelurata Kuortaneen lukion etumaastoon sekä urheiluopiston pesäpallokentän ympärille.
Kuortaneella on kaksi avantouintipaikkaa (suljettu 30.1.2022 saakka). Ruonan kyläyhdistyksen ylläpitämä avantouintipaikka Ruonan Rinkirannassa os. Niemiskyläntie 60. Kaudella 2022-2023 Avanto ja sauna ovat kaikille avannosta innostuneille avoimia ja sauna lämpiää kevääseen saakka sunnuntaisin klo 15-18 naisille ja 18-20 miehille, neljän euron kertamaksulla. Salmen kyläseuran ylläpitämä avantouintipaikka Salmirannassa os. Salmentie 82. Yleinen vuoro naisille tiistaisin klo 16-21 ja torstaisin klo 18-21. Miesten vuorot keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 18-21.
Paikkakunnalla järjestetään Kuutamohiihto opiston ja Kympin maastossa ke 6.2.2023. Hiihdon lisäksi luvassa on muutakin ohjelmaa. Lue lisää Kuortaneen kunnan sivuilta. Perinteinen 61. järjestyksessään oleva Kuurtanes-hiihto järjestetään su 17.-19.2.2023. Lue lisää Kuortaneen kunnan sivuilta.

Kuva: Tuomas Mikkola

Kuva: Tuomas Mikkola
Soini – Talvinen Vuorenmaa tarjoaa vauhdikasta menoa

Soinissa sijaitsevaa Vuorenmaata (Koskitie 25) on kutsuttu eteläisen Suomen parhaaksi nopeuslaskurinteeksi. Vuorenmaan vauhdikas päärinne onkin kasvattanut menestyksekkäitä alppilaskijoita ja nähnyt monet SM-kisat. Vuorenmaasta löytyy kolme hoidettua rinnettä (100-400 m), joiden korkeusero on parhaimmillaan 57 metriä. Tunnelmallinen rinnekahvio palvelee laskettelijoita ja Vuorenmaan alueella liikkujia rinteen laella. Laskettelurinteen läheisyydestä löytyy myös pyöräilyyn suunniteltu ajettu polku, jolla on mittaa yhteensä 6,14 km. Alueen korkeuserojen ansiosta reitti on sopivan vauhdikas. Reitiltä löytyy opasteet sekä taukopaikkoja. Vuorenmaasta löytyy myös kota, joka sijaitsee lastenrinteen vieressä. Varaa mukaan siis omat eväät ja termos kuumaa juomaa. Perheen pienimpien iloksi Vuorenmaalta löytyy myös pulkkamäki. Lue lisää Vuorenmaasta Skivuorenmaan sivuilta.
Talvireittejä kävellen – Kaihiharjun parkkipaikalta (Multiantie 495, hiekkatietä n.1,5 km) lähtevät luontoreitit ovat paikallisten sekä matkailijoiden suosiossa, joten reitti on tamppautunut kulkijoiden toimesta suurimman osan talvesta. Laavulle pääsee tulistelemaan polkua pitkin. Talvikunnossapitoa ei ole. Lue lisää reiteistä Visit Soinin sivuilta.
Soinin hiihtoladut ja latujen ajantasaiset huoltotiedot löydät Soinin kunnan sivuilta.
Soiniin aukeaa tänä talvena uusi alamäkiluistelurata. 330 metriä pitkällä radalla on laidat ja valaistus koko pituudelta. Uudella radalla päästään jo talvella kilpailemaankin, kun MM-sarjan viimeinen osakilpailu luistellaan Soinissa 24-25.2.2023.

