#kesä #kevät #syksy #talvi

Kulttuurikeskus Vanha Paukku

Lapualla sijaitseva Kulttuurikeskus Vanha Paukku on persoonallinen kulttuurin- ja taiteen keidas, jossa aika ei käy pitkäksi. Entinen patruunatehdas sai uuden elämän muun muassa kaupunginkirjaston, museoiden, ravintoloiden ja putiikkien kuten Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälän kotina.

Historian havinaa

Lapuanjoen rannalla komeileva Kulttuurikeskus Vanha Paukku on eläväinen kulttuurin, taiteen ja vapaa-ajan keidas, jossa viihtyvät niin paikalliset kuin matkailijatkin. Paikan historia ulottuu kauas viime vuosisadalle.

Valtion Patruunatehdas perustettiin Lapualle vuonna 1923 ja se oli paikallisesti aikansa merkittävä työnantaja. Patruunatehdas oli sotavuosina valtiolle tärkeässä asemassa, sillä tehtaalla tuotettiin patruunat rintamalle. Talvisodan aikana tehtaalla työskenteli jopa tuhat työntekijää. Sodan jälkeen tehtaalla alettiin patruunatuotannon lisäksi valmistaa sotakorvaustuotteita, kuten tehonsiirto- ja kuljetinketjuja. Patruunoita valmistettiin puolustusvoimien lisäksi etenkin harrastuskäyttöön urheilijoille ja metsästäjille.

Vuonna 1976 tehdasalueella tapahtui yksi Suomen rauhanajan tuhoisimmista onnettomuuksista: patruunatehtaan pohjanallilataamon räjähdyksessä menehtyi 40 työntekijää. Surullisen tapahtuman jälkeen tehtaan toimintoja alettiin siirtää vähän kerrallaan kauemmas keskustasta ja alkuperäinen tehdasalue jäi tyhjilleen 90-luvun alussa. Lapuan kaupunki näki tyhjilleen jääneen tehdasalueen arvon, ja päätti muuttaa sen kulttuurin ja yritystoiminnan käyttöön. Näin syntyi nykyinen Kulttuurikeskus Vanha Paukku.

Vanha Paukku on lapualaisten olohuone

Nykyisin tehdasaluetta voi hyvällä syyllä kutsua lapualaisten olohuoneeksi. Lapuanjoen rannan kauniissa maisemissa toimiva kulttuurikeskus kätkee sisäänsä Lapuan Taidemuseon sekä kulttuurihistorialliset museot, Patruunagallerian ja Pohjanmaan valokuvakeskuksen gallerian sekä kaupunginkirjaston. Musiikki- ja kansalaisopisto sekä taidekoulu tarjoavat monipuolisia harrastemahdollisuuksia ja kulttuurinnälkää voi tyydyttää käyttämällä teatterin ja elokuvateatterin palveluita.

Kotimaisia pellavatuotteita myyvän Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälän lisäksi alueella sijaitsee myös museokauppa Paukun Taika, kahvila Café Patruuna ja lounasravintola Iso Prässi. Kesäisin Vanha Paukku on opastettuja risteilyjä järjestävän jokilaivan kotisatama.

Teatteri Lapua on yksi Pohjanmaan vilkkaimmin toimivista harrastajateattereista, joka tarjoaa vuosittain 2–5 ammattimaisesti tuotettua ensi-iltaa aina klassikoista musiikkiteatteriin.

Museot tarjoavat taidetta ja paikallishistoriaa

Vanhan Paukun tiloissa sijaitsevan Lapuan Taidemuseon kolme kertaa vuodessa vaihtuvat näyttelyt esittävät laadukasta kuvataidetta laaja-alaisesti aina pohjalaistaiteesta kansanvälisesti merkittävien taiteilijoiden tuotantoihin.

Patruunatehtaan museossa kävijät voivat tutustua tehtaan kiehtovaan historiaan, jota värittävät mielenkiintoiset käänteet epäonnistuneista pommitusyrityksistä myrkytystapauksiin. Patruunatehtaan museoon kootut tehtaan koneet ja laitteet kertovat tehdasaikojen lisäksi myös teollisen ajan historiasta.

Lapuan liikkeen museonäyttely ”Viimeistä piirtoa myöten” kertoo kommunisminvastaisen liikkeen historiasta Suomessa. Näyttelyssä on esillä alkuperäistä esineistöä ja kuvavalikoimaa vuosilta 1929–1944.

Vuonna 1900 perustettu Pyhälahden valokuvaamo oli yksi Suomen ensimmäisistä maaseutuvalokuuvamoista ja se toimi Lapualla 80 vuoden ajan. Pyhälahden Valokuvaamomuseon näyttelyssä on esillä runsas määrä valokuvaamon esineitä ja lukuisia valokuvia. Pyhälahden valokuvaamon negatiiveille tallentui potrettien lisäksi työ- ja maisemakuvia sekä kuvia erilaisista alueen tapahtumista ja muusta elämänmenosta.

HUOM!
Kulttuurikeskus Vanha Paukku/Lapuan patruunatehtaan museo ja lapuanliikkeen museo:
Lapuan patruunatehtaan ja Lapuanliikkeen museot ovat suljettu 3.10.2024 –31.1.2025 patruunatehtaan museon uuden perusnäyttelyn rakentamisen ajan. Museot avautuvat yleisölle helmikuussa 2025.

Poimi putiikeista laadukkaat matkamuistot

Vierailu Vanhassa Paukussa kannattaa päättää mukavaan ostoshetkeen. Tunnetusta Lapuan Kankurit outlet -myymälästä voit tehdä upeita löytöjä. Lapuan Kankurit on perinteitä kunnioittava pellava- ja villakutomo, jonka tehtaanmyymälästä löydät hienon valikoiman kodintuotteita ja laadukkaita sisustustekstiileitä. Myös Museokauppa Paukun Taika tarjoaa kiinnostavia viemisiä kotiin tai lahjaksi erityisesti, jos arvostat paikallista käsityötaitoa.

Nauti lomastasi Lapualla – voit lukea lisää Vanhasta Paukusta kulttuurikeskuksen sivuilta.

Aktiviteetit
Elämys
Kahvila
Ostokset
Ravintola