Isojoki -Suomen kökkäpääkaupunki
Isojoki on yritteliäs, n. 2000 asukkaan pikkuinen mutta pippurinen, Etelä-Pohjanmaan eteläisin kunta. Isojoella vallitsee yhteistyökykyinen, lämmin ja ihmisiä arvostava ilmapiiri. Isojokista yhteisöllisyyttä kuvaava sana ”kökkä” tarkoittaa talkoita. Yhdessä yhteisten asioiden toteuttaminen onkin tärkeä voimavaramme. Kaunis luonto ja turvallisuus tekevät paikasta hyvän elinympäristön sekä asukkaille että matkailijoille. Iloinen fiilis ja luontomatkailu saavat ihmiset palaamaan alueelle yhä uudelleen. Isojoella pääset siis kokemaan, näkemään ja tekemään. Isojoen tapahtumat antavat uutta näkökulmaa alueen luontoelämyksiin sekä keskustaan. Tutustu kunnan tapahtumiin Isojoen kunnan sivuilla.
Keskustan palveluiden ja nähtävyyksien lisäksi Isojoella parasta on ehdottomasti Lauhanvuori ja Lauhanvuoren kansallispuiston alue. Länsi-Suomen korkeimman vuoren huipulta avautuvat mahtavat maisemat Pohjanmaan metsiin ja merelle saakka. Lauhanvuoren alueen avarat mäntykankaat ja kuusikot kätkevät suojiinsa jääkauden jälkeisiä rantamuodostelmia, kauniita vesistöjä, upeita luonnonlähteitä, laajoja pirunpeltoja ja helppokulkuisia luontoreittejä. Kansallispuiston kupeessa sijaitseva Kangasjärvi on Isojoen ja Etelä-Pohjanmaan kirkasvetinen helmi, jonka rannalta löydät monipuolisen leirintäalueen palvelut. Pidemmäksi aikaa piipahtaessasi löydät itsellesi luonnonläheisen majoituksen esimerkiksi Lauhansarven luontomatkailukeskuksen tai muiden alueella palvelevien yrittäjien mökkitarjonnasta. Vuonna 2020 Lauhanvuori-Hämeenkankaan alue nappasi itselleen havitellun ja arvostetun Unesco Geopark-statuksen. Lue lisää Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO global geoparkista sivuiltamme.
Olet lämpimästi tervetullut viihtymään Isojoelle!